Jotta tietäisitte mistä tässä seuraavaksi puhun, lyhyesti kerrottuna Mr.Chat lähti ulkomaille pari kuukautta sitten ja jätti minut suremaan ja hajotti maailmani aivan täysin. En tiedä miten hän siinä onnistui niin hyvin, mutta viimeiset kaksi kuukautta on ollut pelkkää itkua ja pahaa oloa. Mutta nyt siihen on tultava loppu.

Tässä välillä tapailin hetken yhtä mukavaa miestä, siis oikein todella hyvää tyyppiä. Aivan täydellistä poikaystävä -ainesta, mutta siitä puuttuu se jokin. Ja toisekseen hän ei ole se jonka haluan. Harmi että ihastukset menee aina niin, että pelkästää toinen on kiinnostunut tosissaan. No jatkamme siis tämän toisen miehen kanssa vain kavereina, tosin on kyllä vähän alkanut arveluttamaan, että tulkitsiko mies selitykseni siitä että en halua seurustella niin, että haluan seurustella kunhan aikaa on kulunut... No en minä voi sille mitään jos se on ihastunut, toivottavasti löytää jonkun tytön joka on aivan täydellinen, jopa minua täydellisempi ;)

Lauantaina olin tentissä. Sitä ennen aamulla näin unta, että Chat oli tullut takaisin ja olimme taas yhdessä. Se oli ihanaa, valitettavasti vain unta. Tentissä istuin isossa luentosalissa vastakkaisella puolella missä ovi on. Ja sisään käveli mies, joka olisi voinut olla sivusta ja takaa katsottuna tämä kyseinen rakkauteni kohde. Siis hei kamoon, olihan se tyyppi saman näköinen, mutta kyllä aika erinäköinenkin. Joten päätös on nyt tämä, asiaan on tultava muutos, oma elämäni menee hukkaan jos pelkästään yhtä ihmistä mietin. No helppo sanoa, mutta täytyy yrittää.
Ja sinä samana iltana oltiin kavereiden kanssa baarissa, ja jossakin kohtaa loppuillasta tuli mieleen että voisin vaikka hetken haluta tanssia jonkun miehen kanssa, ja tein aloitteen. Eihän tyttö saisi tehdä, mutta minä en tuollaisista säännöistä jaksa välittää. Tyyppi olikin kiva, ja vaihdettiin puhelinnumeroita. Ensi lauantaina nähdään uudelleen. Mennään yhdessä periodibileisiin kuuntelemaan Don Johnson Big Bandia. Eli ilta ei voi olla kovin huono, yksi lempibandeistani ja bonuksena treffit :) Eiköhän se taas tästä, nyt mä voin jatkaa elämässäni eteenpäin...

Tänään lähden maalle, toivotaan että loppuviikko on aurinkoinen.

Mennyt kesä oli aivan uskomaton. Kaikin puolin. Välillä tuntui että se en ollut minä joka sitä elin. Se tapahtui jollekin toiselle, olin  vain sivustaseuraaja. Tapailimme Mr.Chatin  (en keksi nyt muuta nimeä) kanssa kevään muutamia kertoja viikossa, kävimme elokuvissa, kävelyllä, kuuntelimme musiikkia, vain olimme yhdessä. Ihastus tuntui molemminpuoliselta.

Juhannuksen vietimme yhdessä, kuumassa Helsingissä. Ensimmäinen juhannukseni kaupungissa, todella hauska ja hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Tästä ajattelin suhteemme alkaneen, siis sellaisen todellisemman. Sillä siitä eteenpäin näimme useammin, vietimme pitkiäkin aikoja yhdessä, siis verrattuna aikaisempaan. Kaikki oli todella ihanaa, vaikka muistan kyllä olleeni todella monta kertaa rikki, sillä mies oli hyvin itsenäistä tyyppiä. Ei turhia soitellut tai viestitellyt, kulki omia polkujaan tahtoessaan. Kuitenkin yhdessä ollessamme kaikki oli ihanaa, siis aivan kaikki. Mutta jotenkin ihastuneena, jopa rakastuneena, sitä pystyy kehittelemään jos jonkinlaista tarinaa tai kriisiä, jos toisesta ei kuulu mitään vaikka kahteen päivään. Aina kyllä kuului, ennemmin tai myöhemmin.

Viikko siitä kun olimme tavanneet, mies tuli luokseni hyvin surullisen näköisenä. Hän olisi halunnut lopettaa ennen kuin mitään vakavampaa syntyisi. Koska hän tiesi olevansa  lähdössä syksyllä. Minusta tuntui aivan hölmöltä sen vuoksi lopettaa, sillä harvoin, jos koskaan tapaa ihmistä jonka kanssa kaikki tuntuu oikealta, ja sujuu hyvin. Päätimme siis jatkaa, ainakin siihen asti kun hän lähtisi. Vähänpä tunsin itseäni, luulin että minusta olisi siihen. Ehkä kuvittelin voivani muuttaa tulevaa, tai ainakin miehen mielipidettä kaukosuhteesta. Tosin ei se itsestäkään tuntunut houkuttelevalta. Mutta en tiennyt löytäväni niin ihanan täydellistä miestä. No täydellisyys on kyllä kaukana, mutta en uskonut että siinä ajassa voisin menettää sydäntäni. Mutta menetin.

Koska en aloittanut blogini kirjoittamista heti, kun elämässäni alkoi tapahtua, on kirjoitettava takautuvasti. Reilut puoli vuotta elelin melko kiltin tytön elämää, opiskelin, surin päättynyttä suhdettani ja välillä kävin viihteellä. Maaliskuussa sitten eksyin chattiin, muutamia kertoja, ja nuo kerrat olisi saanut jäädä tapahtumatta, näin jälkikäteen ajatellen. Olisin välttynyt monelta surulta, tosin myös monelta ilon hetkeltä jolloin sydän oli pakahtua onnesta.

Yhtenä iltapäivänä kuitenkin juttelin siis chatissa oikein mukavan tuntuisen miehen kanssa. Siis äärimmäisen mukavan, jonka kanssa meillä tuntui olevan to-del-la paljon yhteistä. Ja sitäpaitsi hän ei lukeutunut niihin ääliöihin, joita chatissa usein tapaa. Ensimmäiset kysymykset eivät olleet Mist oot? Ikäs? Ootko sinkku? Mitat? Itseasiassa puhuimme aivan kaikesta muusta. Siirryimme messengeriin, ja siellä juttelimme monena iltana ennen kuin edes selvisi että kumpikaan meistä ei seurustele. Jonkun pitkän yön jälkeen jonka olimme jutelleet, tämä ihanalta tuntuva mies ehdotti tapaamista. Ja lupasin. Näkisimme seuraavana iltana.

Tapaaminen tuli, kävellessäni kahvilaan mietin kyllä että mitäs helvettiä tässä oikein ollaan tekemässä, mutta toisaalta, ei kyllä ihan hirveästi jännittänyt kuitenkaan. Juttu luisti, kuinkas muuten kun se oli luistanut jo monta päivää etukäteenkin. Kävimme elokuvissa (vaikka sinne ei saisi ensitreffeillä mennäkään) ja sieltä jatkoimme luokseni iltaa istumaan. Aika kului niin nopeasti ettemme huomanneet että bussit olivat lakanneet jo kulkemasta, ja hän siis jäi luokseni yöksi. Ja siitä se sitten alkoi, vajaa viisi kuukautta kestänyt epätoivon ja onnen aika.
Tarina jatkuu myöhemmin...

Jos joku olisi vaikka kaksi vuotta sitten sanonut, että elämäni tulee olemaan tällaista, en todellakaan olisi uskonut. Silloin elelin tyytyväisenä (välillä vähemmän tyytyväisenä) parisuhteessa kihlattuni kanssa, tulevaisuudensuunnitelmat selvinä mielessä. No kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan, ja tässä sitä ollaan. Opiskelut edelleen kesken 26-vuotiaana, ilman töitä ja elämää, siis sellaista normaalia. Sinkkuna on kyllä äärimmäisen mukava olla, kämppä loistavalla paikalla Helsingissä ja ihania ystäviä omiksi tarpeiksi, mutta, aina on se mutta. Jotain puuttuu.

Tästä blogista ei ole tarkoitus todellakaan tehdä pelkkä 'haluan miehen -ruikutusblogi', sillä en ole edes ihan varma haluaisinko sen miehen. Siis juuri nyt. Olen vain ajautunut todella kummallisiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin tai suhteettomuuksiin, ja koska kirjoittaminen on kuitenkin mukava tapa purkaa ajatuksia, niin päätin sitten aloittaa tämän. Elämäni kaikkien luettavissa internetin ihmeellisessä maailmassa.